Hintsusti hottia kanakeittoa

Täällä viikolla meillä oli töissä keittopäivä. Kyseessä oli aasialaisvivahteinen kanakeitto.

Kanakeittoa kaikille

• 1 l vettä
• 1 kasvisliemikuutio
• 800 g broilerifileitä
• oliiviöljyä
• soijakastiketta
• suolaa ja pippuria
• currya
• jauhettua paprikaa
• 2 pientä punaista chiliä
• 1 kesäkurpitsa
• 4 porkkanaa
• 2 tomaattia
• nippu kevätsipulia
• pieni purkki säilykemaissia
• 1 keltainen paprika
• 1 punainen paprika
• palanen inkivääriä 
• 1 suuri valkosipulinkynsi
• 3 kiekkoa täysjyvänuudeleita
• 2 limettiä
• 1 tölkki kookosmaitoa
• nippu korianteria

Hirveästi aineksia, nyt ei Hannelekaan tykkää! Tai ehkä tykkää kumminkin. Aloitin laittamalla veden kiehumaan ja tipautin liemikuution mukaan. Sitten pilkoin, raastoin, kuorin ja silppusin ison tarjottimellisen kasviksia. 

Raastoin kesäkurpitsan, porkkanat ja kuoritun inkivääripalasen. Silppusin sipulin, valkosipulinkynnen, chilit, paprikat ja tomaatit. Huuhdoin maissin ja jätin valumaan lävikköön. 

Tein kulhoon pienen pikamarinadin broilerille, sekoitin limetin mehua, oliiviöljyä, soijaa, suolaa ja pippuria. Leikkasin broilerifileet suikaleiksi ja sekoitin marinadiin. 

Kuumensin pannulla hieman oliiviöljyä ja pintapaistoin pikamarinoidut broilerisuikaleet muutamassa erässä ja kaadoin ne kevyesti kiehuvaan kasvisliemeen. Käytin sitten kasvikset muutamassa erässä pannulla ennen keittokattilaan kumoamista.

Sekoitin mukaan kookosmaidon ja nostelin nuudelikiekot keittoon, hämmentelin ja maustoin keittoa currylla, jauhetulla paprikalla (lähinnä värin vuoksi), suolalla ja pippurilla. Jätin keiton poreilemaan miedolla lämmöllä noin puoleksi tunniksi. Tarkistin vielä mausteet, lisäsin hieman pippuria ja puristin keittoon yhden limetin mehun. 

En laittanut korianteria suoraan keittoon, vaan pöytään tarjolle, sillä syöjien joukossa oli ainakin yksi korianteria vieroksuva. Viiden litran kattilallinen hupeni siihen tahtiin, että iltavuorolle jäi aika vähän. Ensi kerralla suurempi kattila käyttöön. 

Wallenberg piilosilla

En kehdannut otsikoida ihan niin kuin meinasin, mutta tarkoitus oli tehdä cottage pie-tyyliin perunamuusikuoren alle piiloutunut wallenbergin pihvi. Joku kätevä emäntä teki sekä pihvejä että muusia ylenpalttisen paljon. Unohti taas, että meitä on kaksi. 2, two, kak-si. 

Wallenbergin tähdenlentopiirakka 

• 2 wallenbergin pihviä 
• nokare voita
• tähdeperunamuusia
• 1 kananmuna
• loraus kermaa
• juustoa raastettuna
• 1,5 dl pakasteherneitä
• 6 kirsikkatomaattia
• pieni pala fetaa

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin pienet uunin kestävät vuoat, sen kokoiset, että wallenbergin tähdenlennot mahtuvat ja jää tilaa vielä muusikuorellekin.  Kiehautin herneet ja jätin lautaselle odottamaan. 

Laitoin tähdemuusin kulhoon ja notkistin sitä kananmunalla ja kermalorauksella ja maustoin vielä lisää juustoraasteella. Jääkaapissa oli joku nimetön nokare, aika vahvaa juustoa se oli, arvelen olleen gruyèrea. 

Asetin kummankin vuoan pohjalle yhden wallenbergin ja siihen päälle herneet, tomaatit puolikkaina ja fetan pikkupaloina reunoille ja lopuksi peitoksi notkistettua muusia. Paistoin annoksia uunissa niin kauan, että muusin pinta muuttui kauniin kultaiseksi, noin 35 minuuttia. Ihan ok tähdenlentoruoka. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki tähderuokapostaukset.

Taatelikakku vuosimallia 2017

Jokaisena blogaanivuonna olen tehnyt postauksen taatelikakusta. Se kuuluu meidän jouluumme. Olen tuunaillut kakkua eri tavoin vuosien varrella, mutta nyt meinasivat olla ideat lopussa. Onneksi satuin näkemään Veeran postauksen taatelikakusta. Vähän jouduin soveltamaan raaka-ainesyistä, mutta sen tärkeimmän osuuden toteutin, ei muuta makeutusta kuin taatelit itsessään!

Taatelikakku Veeran tapaan

• 250 g taateleita
• 2,5 dl kahvia
• 200 g voita 
• 1 pieni purkki smetanaa (ohjeessa oli 1 dl jogurttia)
• 2 kananmunaa
• 3,5 dl mantelijauhetta
• 1 dl perunajauhoa
• 1 rkl kanelia
• 0,5 rkl kardemummaa
• 2 tl ruokasoodaa
• nokare voita ja ripaus jauhoja vuoan valmisteluun (ei jauhoja, mikäli teet gluteenittomana)

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja valmistelin vuoan. Veera teki kakkunsa gluteenittomana, mutta minä ripautin jauhoja hieman voideltuun vuokaan, jotta kakku irtoaisi kypsänä. Vuokani on hieman parhaat päivänsä nähnyt. 

Poistin pehmeistä taateleista kivet ja pilkoin ne (en kiviä) muutamiin paloihin. Laiton taatelipalat yhdessä kahvin kanssa kattilaan ja keittelin niitä, kunnes taatelit olivat hajonneet aivan hilloksi. Käytin talouteen jostain ilmaantunutta pikakahvijauhetta. Mietin hetken, että mistä tuo on tänne tullut. Muistin sitten, että nuorisolla ollessaan talonvahtina oli käynyt vieraana pikakahvista tykännyt kaveri, joka oli tuonut oman purkkinsa mukanaan. Kahvi tuoksui muuten ihan hyvältä ja pikkuisen kun sitä maistoin, ei se saatanasta ollut.

Kun taatelihillo oli valmis, otin kattilan liedeltä, pilkoin voin kattilaan ja laitoin kannen päälle. Voin sulamisen aikana mittasin mantelijauheen, perunajauhon ja mausteet. Mantelijauhepussini meni loppuun, minun piti jauhaa hieman lisää kokonaisista manteleista. Ihmeellisesti niistä tuli juuri tarvittava määrä yhteensä. Käytin muutakin loppuun tässä leipomuksessa, meni taatelipaketti loppuun, soodapurkki ja perunanjauhopurkki menivät tyhjiksi. 

Voin sulattua hilloon, sekoitin seoksen tasaiseksi ja yhdistin mukaan kananmunat, smetanan ja kuivat aineet. Veera käytti jogurttia, mutta minulla oli päivämäärävaarainen smetanapurkki ja arvelin sen käyvän yhtä hyvin. Kumosin tasaiseksi sekoitetun taikinan kattilasta vuokaan ja paistoin kakkua noin 40 minuuttia. Kun kakkutikku oli pistoksesta puhdasta, oli kakku kypsä. Annoin sen jäähtyä vuoassa vähän aikaa ennen kuin uskaltauduin kumoamaan kakun lautaselle. Kuului se ihana suhahdus, kun kakku valahtaa kokonaisena lautaselle, hihkaisin ilosta. Kakku on rakenteeltaan ihmeellisen pehmeä ja joustava, maussa paahteisuutta eikä valkoista sokeria, eikä mitään muscavadojakaan kaipaa yhtään.

Koska CampaCamino on toistaiseksi jatkuvalla tauolla, tuuttaan tänne lempicountryani. Tässä teille aivan uusi Home Free-video, siinä he ownaavat Camin kappaleen Mayday. Olkaa kilttejä ja katsokaa tämä! Kyllä Camkin sen hyvin laulaa, mutta tämä a cappella-versio tuo kylmät väreet.

Kaksoisosuma – hirviwallenberg

Sain ostaa hirvenlihaa viime viikolla työkaverin kautta ja laitoin lihat heti pakastimeen ajatuksena kokata niistä joskus jotain. Tänään kävi mielessä, että miksei tänään ja hain yhden pussin hirvijauhelihaa sulamaan. Ajatuksena oli ensin tehdä lihapullia, mutta sain sitten laahattua itseni keittokirjahyllylleni mielessäni joku ohje aiheeseen. Minulla on valtavasti keittokirjoja, joista noin 3/4 on englanninkielisiä tai käsittelevät aivan muuta kuin pohjoismaista kokkausta. Suomenkieliset kirjani ovat joko niin vanhoja, ettei kansikaan enää houkuttele niitä avaamaan tai sitten aihepiireiltään kaukana riistakokkaamisesta. Selasin kirjoja ja kaikki löytämäni lihapullaohjeet olivat niin tylsiä, etten niistä innostunut. Olin ottanut varasuunnitelmaksi Arjen luxus-kirjan hirviwallenbergin. 

Sitten otin hyllystä kirjan nimeltä Liha – kaikki lihasta laitumelta lautaselle. En ole siitäkään kokannut koskaan mitään, mutta luin sen kyllä ilmestymisen aikaan kannesta kanteen. Kirjasta löytyi niinikään wallenberg-ohje. Olin hieman ihmeissäni, että enkö minä tämän lukenut juuri. Ja luinhan minä, se oli sanasta sanaan sama ohje, kuin Arjen luxus-kirjassa, onhan kirjoilla yhdistävänä tekijänä Risto Mikkola. Tässä kirjassa hän kirjoittanut reseptit ja toteuttanut ne. Suurensin ohjetta hieman jauhelihamääräni mukaan. 

Hirviwallenberg

• 800 g hirven jauhelihaa
• 3 kananmuna keltuaista
• 3,3 dl purkki kermaa
• tuoretta rosmariinia silputtuna
• suolaa ja pippuria
• muskottipähkinää
• voita ja öljyä paistamiseen
• leipäraastetta

Wallenberg pitää tehdä kylmistä aineksista, joten heti kun jauheliha oli luopunut jäisestä olomuodostaan, mutta oli vielä kylmää, laitoin sen yleiskoneen kulhoon. Erottelin sinne keltuaiset, ripotin suolaa ja pippuria ja raastoin muskottipähkinää. Silppusin oksallisen rosmariinin lehtiä ja sekoitin nekin mukaan. Vaivasin seosta leveällä kakkuvatkaimella ja kun seos on oli tasainen, kaadoin kylmän kerman mukaan nauhana vatkaimen pyöriessä koko ajan. Paistoin tasaisesta ilmavasta massasta koepalan, jossa oli mukavasti makua. Laitoin taikinan kulhossaan peitettynä jääkaappiin, jossa se saisi olla useammman tunnin.

keltajuuria ja ruusukaalia lisäkkeiksi

Minulla ei ollut nyt mitään vaaleaa leipää talossa, joten käytin muissa wallenberg-ohjeissa mainittua pankomurua. Minulla oli oikein karkeaa murua, jota hieman litistelin pienemmäksi muruksi. Kun oli aika paistaa pihvit, kuumensin uunin 170 asteeseen ja laitoin laakealle lautaselle runsaasti pankomurua. Laitoin pannulle valmiiksi sulamaan ison nokareen voita ja lorauksen oliiviöljyä. Otin kostein käsin pihvitaikinasta möykyn, jota taputtelin hieman pihvin muotoon. Nostelin muruja pihvin joka puolelle ja nostin pihvin paistumaan samantien pannulle. Tein nopeasti pari muuta pihvia, pannulleni  mahtui vai kolme yhtä aikaa. Tästä taikinasta tuli kaikkiaan 11 pihviä. Kun olin paistanut ne molemmin puolin kauniin värisiksi, nostin ne uunivuoassa loppukypsymään kymmeneksi minuutiksi. Sillä välin tein valmiiksi perunamuusin. Tarjolla oli myös kevyesti paistettuja ruusukaalin puolikkaita, keltajuurta ja jäisiä karpaloita.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteaiheiset postauksemme.

Uhkarohkeutta ilmassa – 30 päivän muffinitaikinan toinen käyttökerta

Maanantaina kokeilin Rachel Allenin Bake-kirjan muffiniohjetta. Ohjeen erikoisuus oli se, että taikinan kerrottiin säilyvän jopa 30 päivää jääkaapissa. Se tuntui hieman uskaliaalta, mutta kokeiltavahan sitä oli, osana #suurikeittokirjahaastetta. Käytin taikinassa muscovadosokeria, joka oli ehkä  hieman liian tummaa ja ruisleseitä, jotka tekivät taikinasta terveellisvivahteisen. Jos tulisin kokeilleeksi taikinaa uudelleen, käyttäisin vaaleampaa sokeria ja vaikka vehnäleseitä. Käytin taikinasta ensimmäisellä paistokerralla noin kolmasosan ja loput kaadoin tiiviskantiseen tupperin kannuun. 

Kannu on ollut jääkaapissa katseeni korkeudella ja olen vilkuillut sitä ovea aukoessani. Arvelin, että taikina voisi alkaa kuplia, siitä voisi erottua nestettä joko pohjalle tai pinnalle tai se alkaisi haista oudolle tai pahalla. Kannun läpi ei mitään muutoksia erottunut ja eilen lämmittäessäni uunin päärynäpiirakkaa varten rohkaistuin kokeilemaan 30 päivän muffinitaikinaa toistamiseen, kuudentena päivänä taikinan valmistamisesta. 

Päätin tehdä vain kolme pientä muffinia, minulla oli sattumalta kolme pientä vahapahvista vuokaa rippeinä Ikean vuokapaketista, joten käytin ne pois. Pantryn hyllystä huomasin Maraschino-kirsikkapurkin, en muistanut meillä olevankaan noita ylihyviä kirsikoita. 

Uunin lämmetessä otin taikinakannun jääkaapista ja aukaisin kannen. Taikina näytti ehkä hieman tummemmalta kuin tekopäivänä, siitä ei tuntunut nenään mitään erityistä tuoksua, rakenne oli melko tiivis ja paksu, mutta sellainen se oli aluksikin. Sekoitin taikinaa kapealla nuolijalla pohjia myöten, rakenne oli aivan samanlainen pinnalta pohjaan. Nostin taikinaa pari lusikallista jokaiseen kolmesta minimuotista ja tiputin taikinan pinnalle kolme säilöttyä kirsikkaa ja hieman tummanpuhuvaa lientä. Jätin vuoat odottamaan piirakantekemisen ajaksi. Varoin koskemasta kannussa olevaan taikinaan muuta kuin puhtaalla lusikalla ja nuolijalla ja pidin kannun reunan puhtaana. Taikinaa jäi vieläkin hyvä määrä, noin puoli litraa ainakin ja nostin kannun suljettuna takaisin jääkaappiin.

Kun piirakka oli valmis uuniin, laitoin myös kolme kirsikkamuffinia pellille piirakkavuoan kanssa vierekkäin. Paistoin muffineita 200 asteessa noin 20 minuuttia. Taikina kohosi vuokien reunojen yli, muttei kaatunut pitkin reunaa. Kokeilin kypsyyttä tikulla ja kun tikku oli puhdas pistoksen jäljiltä, otin muffinit pois ja jatkoin piirakan paistamista. 

Muffinit irtosivat vahapintaisista muoteista hyvin ja kirsikat näkyivät pysyneen taikinassa vaihtelevalla korkeudella, ne eivät olleet valuneet kaikki pohjalle. Rakenne oli hyvä, tasaisen kypsä ja maku paahteinen, kirsikat olivat syvänmakuisina sattumina. Olen vähän varovainen tämän idean järkevyydestä, mutta en nyt ainakaan vielä pidä kokeilua tyhmänä, taikina oli arvioideni mukaan ihan kunnossa näin kuudentena päivänä. Tutkailen asiaa jonkun ajan kuluttua ja jos edelleen uskallan, paistan siitä kolmannenkin satsin. Mutta en taida tarjota vieraille kuitenkaan. Kuulostaako tämä teistä omituiselta, tai vaaralliseltakin? Uskotteko, että pilaantumisen huomaa, kun se jossain vaiheessa kuitenkin tapahtuu? Ja mikä järki yleensä olisi pitää muffinitaikinaa jääkaapissa odottamassa äkillistä muffinihinkua?

Lisään tämänkin postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, sillä tämäkin osallistuu haasteeseen.

Kokeilussa Gastronaatti II – päärynäpiirakka

Tällä viikolla en ole tehnyt ruokaa, on ollut menoja ja on syöty lounaita ulkona. Sen huomaa siitäkin, ettei kompostikuppia ole täytynyt tyhjentää eikä tiskaria täyttää. Tänään halusin leipoa jotain, kun en itselleni viitsinyt alkaa kokata varsinaisesti ruokaa (tämä on upouusi ravintosuositus: jos olet yksin kotona, voit skipata keittämisen ja keskittyä leipomiseen!) ja muistin kuulleeni monelta taholta Satu Koiviston omenapiirakasta. Ainakin sauvajyväsessä oli leivottu sen variaatioita kesän mittaan. Ja mikäpä minulla olikaan pöydällä kuin Gastronaatti II? Siitä tämä hittiohjekin löytyi, se sopi myös menossa olevaan #suurikeittokirjahaasteeseen. Minna ku ite tekee-blogista aloitti hyvän blogaaneja aktivoivan haasteen, jossa on tarkoitus kokata jokaisesta omasta hyllystä löytyvästä keittokirjasta ainakin yksi ruoka. 

Meillä oli omeniakin, mutta niillä oli tarkoitus ruokkia mustarastaita, joten käytin piirakkaan päärynöitä. 

Gastronaatin päärynäpiirakka

• 200 g voita
• 2,5 dl sokeria
• 2 kananmunaa
• 3 dl vehnäjauhoja
• 1 dl  mantelijauhetta
• 1,5 tl leivinajauhetta
• 1 tl jauhettua kardemummaa
• 3-5 päärynää
• päälle sokeria ja kanelia

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori päärynät ja leikkaa ne pitkittäin viipaleiksi. Vatkaa sokeri ja pehmeä voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää mukaan kananmunat yksi kerrallaan ja sitten keskenään sekoitetut kuivat ainekset muutamassa erässä. Älä vatkaa taikinaa enää liikaa, ettei se sitkisty. Kaavi taikina voideltuun ja jauhotettuun uunivuokaan tai leivinpaperin päälle, tasoittele lastalla. Minä käytin keskikokoista lasista uunivuokaa, sellaista missä teen makaronilaatikon neljälle. Asettele päärynäviipaleet taikinan pinnalle ja sirottele päälle sokeri ja kanelia. Paista noin 30-40 minuuttia. Satu kannusti paistamaan piirakan juuri ja juuri kypsäksi enemmän kypsän sijaan. Nauti lämpimänä jäätelön tai vaikka jogurttikastikkeen kanssa, kuten Satun kahvipöydässä tehdään. Erittäin hyvä piirakkataikina, johon voi mauksi laittaa vaikka raparperia, tietysti omenaa, mutta myös mustikkaa tai melkein mitä vain keksii käyttää. Rakenne on kiinnostava varmaan juuri mantelijauheen tähden ja sokeri maistuu paahteisesti. Ehkä aavistuksen makeaa tämä oli, mittasin kyllä ainekset oikein. 

Gastronaatti II:ssa on mukavan erilainen jaottelu eri aihepiireihin raaka-ainelähtöisesti. Voin hyvin ajatella antavani tämän kirjan vaikka omille nuorilleni lahjaksi innostamaan lisää ruoanlaittoon. Omaani en tosin anna pois, vaan pidän sen visusti hyllyssäni ja kokeilen sen muitakin ohjeita. Kirjan ulkonäkö tuo hieman mieleen koulun köksän kirjat, mutta pidän kuvista, joissa näkyy lapsiperheen arki ja rakkaus ruokaan. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle. Tämä on jo 15. aihepiirin postaus, joten olen ollut aika ahkera haasteen kanssa, vaikka itse kehunkin. 

Porukoitten kaa

Aikuisissa lapsissa on monia hyviä puolia, he ovat muuttaneet pois kotoa ja silti he jaksavat vielä neuvoa äitiä vaikkapa tietotekniikan  kanssa. Heidän kanssaan voi käydä henkeviä keskusteluja ja tavata lounaitten tai museokäyntien parissa. Tällaiselle yhdistelmäreissulle Opiskelija lähti porukoitten kaa keskiviikkona, kun suuntasimme Mänttään Serlachius-museoihin. Museokortti tykkää, että sitä käytetään ja mehän käytimme. 

Kävimme kesällä mukavalla retkellä muiden blogaanien kanssa Mäntässä ja silloin näimme jo Riiko Sakkisen Rajat kiinni-näyttelyn. Se jätti ahdistuneen vaikean olon, mikä on ihmiselle toisinaan erittäin tervetullut olotila. Olin mielissäni, että näyttely oli siellä edelleen ja tutkimme sitä hyvän aikaa, sama olotila valtasi mielen nytkin, mikä ei tee toistamiseenkaan huonoa. 

Jiri Gellerin riemastuttava FUCK THE WORLD!-näyttely sitten vei mielialat korkeammalle, näkisin myös sen mielelläni toisenkin kerran. Kävimme katsomassa vanhan puolenkin näyttelyt, vaikka tällä erää minä en niistä niin kauhean paljon perusta. 

Synkkänä marraskuun keskiviikkona museoissa ja ravintola Göstassa ei väkeä juuri tungeksinut. Siksi pidänkin hienona juttuna, että myös sellaisena päivänä ravintola on auki ja istuimme lounaalle museokierrosten jälkeen. Olemme syöneet monta kertaa Göstassa ja joka kerta lähteneet tyytyväisinä. Tällä kertaa söimme taidemenun kolmeosaisena. Minä ja Opiskelija otimme alkuruoaksi kurpitsakeittoa, Antti otti kylmäsavulohta. 

Pääruoka oli ikävä kyllä hieman haalea karitsanpotka, joka oli murea ja maistuva, mutta olisi saanut olla lämpimämpi. 

Jälkiruoka oli erinomainen kimara mustaherukkaa, suklaata ja kakkua. Ruokajuomana nautimme vain vettä ja kolmen hengen lounas maksoi 138 euroa. 

Tarjoilu on Göstassa aina ystävällistä riippumatta siitä onko paikka täynnä vai tyhjä. Aiomme vastakin syödä siellä jokaisella vierailulla. Olen aivan ällistynyt ja onnellinen siitä, että Serlachius-museot ovat muodostuneet niin loistavaksi kulttuurikohteeksi keskelle ei mitään. Anteeksi mänttäläiset, mutta on sinne aika pitkä matka, muttei liian pitkä. 

Koska Opiskelija ei ollut käynyt Gustaf-museossa, poikkesimme sinnekin. Paperiperkele-näyttely ei oikein meitä kahta enää jaksa monennella kerralla kiinnostaa, mutta kävimme senkin pikaisesti ennen kuin katselimme koko reissun parhaan osion, Ville Lenkkerin Pikkukaupungin sairaskertomus-näyttelyn. Se oli jotenkin niin mahtava, minulta loppuvat ylisanat. Humoristinen, melankolinen, sarkastinen, hassu, surullinen ja teknisesti loistava. Jollei minkään muun vuoksi, niin tämän näyttelyn takia Mänttään kannattaa poiketa, näyttely jatkuu aina 20.5.2018 asti ja on kuulema ollut viime kesän avajaisista asti hyvin suosittu. 

Aika hieno rakennus tämä pääkonttori

Kotimatkalla kävimme vielä Korpilahden Höyrygalleriassa hieman ostoksilla. Täydensimme Paula Ruuttusen valmistamien keramiikkakuppien kokoelmaa. Niitä oli niin monelaisia ja mielestäni valitsin kaksi aivan erilaista kuin kaksi Antin aiemmalla valitsemaa. Kotona huomasin, että makumme ovat aivan identtiset, sillä niin tarkkaan kuin voi, olivat kaksi uutta kuppia niin samanlaisia kuin kaksi aiemmin hankittua. Sointuvatpa hyvin keskenään. Teki mieleni ostaa myös kauniin sininen teekannu, mutta tällä kertaa vastustin kiusausta, sillä juomme teetä tosi harvoin ja kannu oli aika kallis. Mutta kaunis!

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Mustikkamuffinit 30 päivän taikinasta

Muutama vuosi sitten touhusin omatekoisen keittokirjahaasteen parissa, mahtoiko se olla vuonna 2013? Minulla oli neljä brittikirjaa, joista minun piti kokata jokaisesta 12 ohjetta ja aikaa oli vuosi. Ette varmaan hämmästy, jos muistutan menneeni 11 kuukautta hyvin vähin ponnistuksin ja sitten urakoineeni vähintäänkin kyseenalaisin keinoin haasteen loppuun vuoden viimeisinä tunteina. Se oli hullunhommaa. Yksi kirjoista, joita käytin, oli silloisen lempikokkini, Rachel Allenin kirja. Pidän siitä kirjasta vieläkin. Minulla on hyllyssäni monta muutakin Rachelin kirjaa, joista yksi pääsi tänään mukaan menossa olevaan, hieman rennompaan keittokirjahaasteeseen, jonka Minna ku ite tekee-blogista aloitti kesällä. Siinä kokataan jokaisesta blogaanin keittokirjahyllyn kirjasta edes yksi ruoka ja koska tällä haasteella ei ole takarajaa, se ei todennäköisesti koskaan lopu. 

Tällä kertaa käytin Rachel Allenin kirjaa Bake, joka nimensä mukaisesti käsittelee leipomista. En ole siitä muistini mukaan tehnyt koskaan mitään, vaikka kirja on ollut hyllyssäni ainakin 5 vuotta. Olin halukas tekemään jotain leivonnaista, johon tulisi mustikkaa ja Rachelin kirjasta löytyi apu tähän kutinaan. Jo ohjeen nimi, 30-day muffin recipe kuulosti niin hyvältä tai sitten vatsataudilta, että kokeiltavan tuota oli.

30 päivän muffinitaikina

• 3 kananmunaa
• 125 g tummaa sokeria (käytin muscovadoa)
• 100 g valkoista sokeria
• 0,5 l maitoa
• 1,25 dl auringonkukkaöljyä
• 1 tl vaniljatahnaa (uute oli loppu)
• 300 g vehnäjauhoja
• 0,5 tl suolaa
• 2 tl ruokasoodaa
• 160 g täysjyvävehnäjauhoja (käytin jotain mitä lie hieman karkeita jauhoja)
• 25 g leseitä (käytin ruisleseitä ja ne ovat niin kevyitä, että 25 g on melkoinen kasa!)

Mustikkaosuus

• 400 g ylläolevista aineksista tehtävää taikinaa
• 75 g mustikoita
• koristeluun tomusokeria

Teeskentely

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
2. Ota esille muffinipelti ja laita sen kolosiin 6-10 muffinipaperia, minkä kokoisia nyt aiotkin tehdä. (minä tein 6 aika isoa muffinia)
3. Mittaa yleiskoneen kulhoon sokerit ja riko mukaan kananmunat. Vatkaa seos kuohkeaksi.
4. Mittaa jauhot omaan kulhoonsa, lisää mukaan leseet, sooda ja suola, sekoita kunnolla. 
5. Mittaa maito ja öljy kannuun ja kaada sokerivaahtoon, sekoita tasaiseksi.
6. Sekoita mukaan kaikki keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vatkaa vain sen verran, että taikina on tasaista. 
7. Erota 400 gramman osuus taikinaa, tai jos et viitsi punnita, silmämääräisesti noin 4 dl. 
8. Kaada loppu taikina kannelliseen rasiaan tai kannuun ja laita jääkaappiin. 
9. Sekoita kulhossa olevaan satsiin mustikat ja lusikoi taikina muffinimuotteihin, noin 2/3-täyteen. 
10. Paista noin 15-20 minuuttia. 

Minä käytin pakastemustikoita, ne ovat sen verran kosteita, että pursuivat taikinasta esille ja tekivät muffineista aika rumia, olisivat sopineet hyvin halloweeniin. Koristelin hieman tekeleitäni tomusokerilla. Rachel lupaa, että taikina säilyy jopa 30 päivää jääkaapissa ja niitä voi paistella vaikka parikin kerrallaan aamiaiselle. En nyt sitten tiedä, kuinka taloudellista se olisi kuumentaa uunia kahta muffinia varten, mutta aion nyt ainakin parilla eri lisukkeella kokeilla näitä. Kirjassa on mustikkamuffinien lisäksi esimerkiksi banaani-vaahterasiirappimuffineiden ja raparperi-mansikkamuffineiden ohje. Sama taikina, eri lisukkeet, eri maku. Taikina itsessään on oikein hyvän makuista. Kerron sitten kuinka seuraavien kokeilujen kanssa käy ja onko taikina oikeasti pitempään hyvänä säilyvää. Mustikkamuffineissa oli aavistuksen terveellinen maku, johtuen leseistä ja täysjyväjauhoista, mutta ei kai se kauheasti haittaa?

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukseni. 

Sämpylät kuumalla kivellä

Paistoin aamiaiselle sämpylöitä, joiden taikinaan laitoin polttoaineeksi hunajaa. Taas meni yksi purkki Humppahunajata tyhjäksi, toivottavasti vielä ainakin yksi löytyy kaapista. Jokisen valinnassa ei näytäkään olevan sitä nyt valikoimissa. 

Hunajasämpylät (16 kpl)

• 2 rkl hunajaa
• 0,5 l vettä
• 1 pussi kuivahiivaa (11 g)
• 2 tl suolaa
• 0,5 dl rypsiöljyä
• 1 dl ruisrouhetta
• noin 8-10 dl sämpyläjauhoseosta (en mitannut, mutta näppituntumalla)

Ensin kiehautin hieman vettä ja kaadoin sen hunajapurkkiin saadakseni kaikki loputkin hunajat käyttöön. Laitoin kannen purkkiin ja huljuttelin purkkia ja annoin hunajan liueta veteen. Kun purkki näytti puhtaalta, kaadoin veden mittakannuun ja lisäsin vettä sen verran, että sitä oli puoli litraa. Kaadoin veden yleiskoneen kulhoon ja sekoitin mukaan pussillisen kuivahiivaa, suolan ja öljyn, ruisrouheen ja noin 1,5 dl sämpyläjauhoja. Vispilöin seoksen tasaiseksi velliksi ja jätin ottamaan vauhtia siksi aikaa, että tyhjensin tiskarin. 

Lisäsin sitten velliin jauhoja muutamassa erässä niin, että kulhoon muodostui tahmea taikina, jätin sen tarkoituksella aika pehmeäksi. Annoin koneen vaivata taikinaa noin 10 minuuttia. Peitin kulhon kertakäyttöisellä suihkumyssyllä ja jätin taikinan kohoamaan siksi aikaa, että katsoin internetistä kaiken uuden, mitä yön aikana oli tullut.

Kumosin reippaasti kohonneen taikinan noin 45 minuuttia myöhemmin jauhotetulle tarjottimelle. Olin jo reippauksissani kattanut aamiaispöydän, eikä leivinlautani mahdu työtasolle, Nanna kyllä tietää miksi. Niinpä muotoilin taikinan muovisella tarjottimella, se on helppo siivota leipomisen lopuksi ja laittaa koneeseen. 

Leikkasin taikinan kahteen pötköön ja kummankin pötkön kahdeksaan palaan. Asettelin palat ympyrän muotoon leivinpaperille ja laitoin uunin kuumenemaan 200 asteeseen kiertoilmalla. Uunissa kuumeni mukana mainio leipäkivemmekin, sillä saa leipien ja sämpylöiden paistamiseen lisäpotkua. 

Kun uuni oli kuuma ja sämpylät kohonneet paperin päällä lähes kiinni toisiinsa, nostin painavan leipäkiven pelteineen pois uunista. Luiskautin sämpylät papereineen päivineen kuuman kiven päälle. En halunnut nostella niitä enää erikseen suoraan kiven päälle, se olisi vienyt liikaa aikaa ja sotkenut nätin kohoamisen. Paistoin sämpyläympyrääni noin 12 minuuttia, kunnes sämpylöiden pinta oli kauniisti ruskettunut ja pyörylä näytti hyvältä ja kypsältä. 

Erinomaisia, pehmeitä sämpylöitä näistä tuli, mutta kyllä minä kaipaan Juurakon Huldaa ja sillä saatavaa rapeaa kuorta. 

Hirveää salaattia

No ei sentään ollut hirveää salaattia, vaan salaattia ja hirveä. Perjantain päivälliseltä jäi hyvää hirven ulkofilettä ja tänään se pääsi salaatin kanssa samalle vadille. Ei hullumpi tähdenlento.

Paistisalaatti hirven ulkofileestä

• muutama viipale hirven ulkofilettä
• 4 perunaa
• 10-12 pikkuista ruusikaalia
• nokare voita paistamiseen
• 2 kananmunaa
• pätkä kurkkua
• pieniä erivärisiä tomaatteja
• timjamia
• suolaa ja pippuria
• parmesania ohuina lastuina
• salaatinlehtiä
• rucolaa
• viinisuolaheinää

Höyrytä perunat ja leikkaa ne kuumina lohkoihin. Keitä kananmunat ja leikkaa nekin lohkoiksi. Halkaise ruusikaalit. Sulata kahdella pannulla nokareet voita ja paista toisella perunat jokapuoleltaan rapeiksi, mausta suolalla ja pippurilla. Käytä ruusukaalipuolikkaat toisella pannulla niin, että ne saavat kauniin paistopinnan, mutta eivät kypsy ihan kokonaan. Tai tee paistohommat peräkkäin samalla pannulla, se säästää tiskiä. 

Asettele laakealle vadille ensin salaatinlehtiä, rucolaa ja viinisuolaheinää. Sommittele mukaan tomaatteja, kurkkua viipaleina, kananmunalohkoja ja paistetut perunat ja ruusukaalit. Päällimmäiseksi nosta hirviviipaleet ja veistä parmesanista läpinäkyvän ohuita lastuja. Ripottele mukaan karpaloita ja tuoretta timjamia, kierrä myllystä hieman suolaa ja pippuria. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan yläreunan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki hävikinvähennysaiheiset postauksemme.

Lihapullakeitto

Puolessa tunnissa saa hyvin keiton alulle, kunhan kuorii ja pilkkoo rivakasti. Minestronea mukaileva soppa valmistui työporukan syötäväksi, jäipä iltavuorolaisillekin. 

Lihapullakeitto noin kuudelle

• 500 g naudan jauhelihaa
• 1,25 litraa vettä
• 1 kasvisliemikuutio
• 4 perunaa
• 6 porkkanaa
• 4 tomaattia
• 1 rkl oliiviöljyä
• tomaattipyrettä
• nippu kevätsipulia
• 1 kesäkurpitsa
• 150 g pastaa
• nippu lehtikaalia
• tuoretta timjamia ja persiljaa
• suolaa ja pippuria
• pizzamaustetta (jotain kuivia yrttejä oleva purnukka työpaikan maustekaapissa)

Laitoin vettä kiehumaan ja mukaan kasvisliemikuution. Kuorin perunat ja porkkanat ja leikkelin ne pieniksi kuutioiksi, kesäkurren ohuiksi viipaleiksi. Tomaatit pilkoin isohkoiksi paloiksi ja laitoin kuumalle pannulle oliiviöljytilkan kanssa. En oikein tiedä miksi niin tein, mutta kumminkin tein. Annoin tomaattien hieman kypsyä pannulla ennen kuin nakkasin ne kattilaan muiden kasvisten  ja tomaattipyreen kanssa. 

Sekoitin kulhossa jauhelihaan suolaa, pippuria ja pizzamaustetta. Pyöritin jauhelihan pieniksi lihapulliksi ja paistoin yhden tarkistaakseni maun. Se oli ihan ok, joten paistoin nopsasti kaikki pullat ja lisäsin ne keittokattilaan. Silppusin lehtikaalin, timjamin ja persiljan ja sekoitin ne keittoon. Kaadoin mukaan pastaa ja lisäsin hieman vettä, pari desiä ehkä. Jätin keiton poreilemaan lempeästi noin puoleksi tunniksi. Sitten olikin jo lounasaika. 

Hirven ulkofile Meater-mitattuna

Viikon varsinaiseksi ruokapäiväksi muotoutui perjantai työperäisistä syistä, hankin jo alkuviikosta vakumoitua hirven ulkofilettä. Laitoimme sen eilen marinadiin vakuumiastiaan.

Hirven ulkofileen marinointi

• 800 g hirven ulkofilettä
• 2 dl punaviiniä
• 3 tuoretta laakerinlehteä
• tuoretta rosmariinia
• tuoretta timjamia
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 3 valkosipulinkynttä

Kuivasin lihapalan ja laitoin sen vakuumiastiaan, johon olin sekoittanut marinadin ainekset, punaviinin, laakerinlehdet, muut yrtit, suolan ja pippurin ja litistetyt valkosipulinkynnet. Kääntelin filepalaa muutaman kerran marinadissa ja laitoin astian kannen paikalleen. Käytin vakuumikonetta ja poistin ilman astiasta. Pidimme lihaa marinadissa yön yli ja otimme lämpenemään muutama tunti ennen kypsentämistä.

Hirven ulkofileen kypsentäminen

1. Kuumenna uuni 150 asteeseen. 
2. Nosta lämpenemään otettu hirvipalanen marinadista ja kuivaa sen pinta. 
3. Sulata pannulla iso nokare voita ja loraus oliiviöljyä.
4. Paista fileen pintoja kiinni muutama minuutti joka puolelta, myös päistä. 
5. Laita file uuninkestävään astiaan ja aseta siihen paistomittarin anturi. 
6. Paista filettä kunnes sisälämpötila on 53 astetta.
7. Kääri filee folioon ja anna sen lepäillä noin vartin verran.
8. Leikkaa filee viipaleiksi, kierrä palojen päälle karkeaa suolaa ja pippuria. 
9. Nauti valitsemiesi lisäkkeiden kanssa. Meillä oli uunissa paahdettuja juureksia.

Miten se nyt jo on, marraskuun kolmas torstai?

Beaujolais Nouveau on marraskuun valopilkku, tänään taas on se päivä vuodesta, jolloin uuden sadon viini tulee markkinoille ympäri maailman. Tänään emme tee mitään ruokaa, vaan laitamme viinin kaveriksi hieman juustoja. Huomenna on viikon kokkauspäivä ja hirvenliha on jo odottamassa marinadiin pääsyä. 

Keskellä viikkoa

Toisinaan näkee sellaisia elokuvia, joiden jälkeen pienet painot kenkiin olisi paikallaan. Elokuva tulee uniin ja laittaa aivot raksuttamaan. Loving Vincent oli sellainen ja sen näkeminen teki keskiviikosta tämän viikon ykköspäivän. Tosin vain tähän mennessä, sillä loppuviikosta on muutakin mukavaa tiedossa. Suosittelen lämpimästi, mikäli elokuvamakusi ei vaadi supersankareiden joukkoliikettä, avaruusaluksia, tai kolmen tunnin mittaa. Kyllä minä sen Tuntemattomankin menen katsomaan. 

Ennen elokuvaa kävimme syömässä Bistro Soppa-nimisessä uudehkossa jyväskyläläisravintolassa. Kävin siellä jo lounaalla jokunen viikko sitten, mutten ihastunut aivan järjettömästi aavistuksen teollisvivahteiseen lasagneen. Eilen söimme alkuruoan ja pääruoan. Parhaiten nuori kokki onnistui maa-artisokkakeitossa, se oli oikein hyvä ja minun pääruoka-annokseni siika oli kauniisti paistettu. Antin härkä oli aika tymäkästi suolattu ja risotossa oli joulupuuromainen fiilis. 

Lista on järkevän lyhyt sisältäen liha-, kala-, ja kasvisvaihtoehdon niin alkuruoaksi kuin pääruoaksikin ja makeita on tarjolla kaksi. Myös muutamia tapastyyppisiä annoksia listalla on ja burger jonka paikkakuntamme ehdoton purilaispariskunta on jo ehtinyt käydä maistamassa. Burgeria olen kuullut muiltakin tahoilta kehuttavan. Paikalla on A-oikeudet ja alakerran tilat tarjoavat mainion vaihtoehdon vaikka pikkujouluiluun tai kokoustamiseen ruokailun ohessa. Keskiviikkoilta ei ole mikään säkenöivä ravintolailta Jyväskylän kokoisessa kaupungissa, mutta lisäksemme alkuillasta oli muutamia muita syöjiä katutason ravintolasalissa ja alakerrassa oli menossa pikkujoulut.

Bistro Soppa on jatkumo Soppabaari-nimiselle lounaspaikalle, joka oli monta vuotta jyväskyläisten suosima lounaspaikka. Nyt on astuttu askel eteenpäin uuden omistajan tarmolla. Sisustuksessa haetaan urbaania rouheutta (sanaa käytti myös Mallaspulla, mutten keksi tähän nyt parempaakaan), myös naapuritilassa menossa oleva remontti kuuluu todellakin rouheasti. Onhan sitä joskus porattava, jos kerran on porattava. 

On mukava saada kaupunkiin uusia ruokapaikkoja, etenkin lounasaikaan Bistro Sopalla on hyvät mahdollisuudet varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kaupunkia dominoivalle S-ryhmälle ja nimenomaan samassa genressä kuin vaikkapa Taikuri tai Le Qulkuri. Vaikken käynyt tässä ruotimaan Bistro Soppaa kovin tarkkaan, lisään postauksen kuitenkin CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia kokemuksiamme.